Vaasa Festival 2022 keskeytetään sääolosuhteiden vuoksi

Vaasa Festival keskeytetään turvallisuussyistä 

Vaasa Festivalin lauantai-illan 6.8.2022 neljä keikkaa on peruutettu ja lauantain festivaalipäivä keskeytetty klo 21.00 lähestyvän myrskyn ja ennustettujen vaarallisten kovien myrskytuulien vuoksi. Tapahtumassa on keskeytyshetkellä ollut n. 8000 asiakasta. 

Keskeytyksestä on päättänyt lauantai-iltana Pohjanmaan Pelastuslaitos käytyjen keskusteluiden päätteeksi. Lähestyvä myrsky ja voimakas vaarallinen, jopa 24m / s tuuli ylittää reilusti turvallisen tapahtuman järjestämisen rajat.

Lauantain neljä viimeistä keikkaa, Kaija Koo, Lauri Tähkä, Mariska ja Mara Balls on peruutettu.

“Olemme tietenkin harmissamme, että tapahtuma joudutaan keskeyttämään. Asetamme turvallisuuden kaiken edelle ja ymmärrämme, että vaarallinen tuuli aiheuttaa suuren turvallisuusriskin tapahtumaympäristössä. Tapahtumalla on vakuutus tällaisia tilanteita varten. Katseemme on jo ensi vuodessa ja Vaasa Festival järjestetään seuraavan kerran 3.-5.8.2023. Lisätietoja ensi vuoden tapahtumasta on luvassa jo alkusyksystä.” kertoo Tommi Mäki Vaasa Festivalin promoottori.

Asiakkaita tiedoitetaan mahdollisista kompensaatioista myöhemmin.

Lue myös nämä

Neljä uutta artistia sekä odotettu aikataulu julki

Vaasa Festival järjestetään jo kahdeksatta kertaa Vaasan Sisäsatamassa elokuun ensimmäisellä viikolla 3.-5.8.2023. Kolmipäiväisen musiikin, ruoan ja viinin juhlan ohjelmisto täydentyy nyt neljällä uudella artistilla. Aiemmin

Etsimme yhdistyksiä mukaan Vaasa Festivalin toteutukseen!

Kaipaako seuranne rahaa kisamatkoja, virkistyspäiviä ja muuta mukavaa varten? Etsimme nyt seuroja mukaan toimintaamme festariviikolle. Työtehtäviä on runsaasti erilaisten tehtävien parissa kuten aluerakennus- ja purku, siivous,