fbpx

Harvoin keikkailevan yhtyeen yksi kesän 2021 harvoista esiintymisistä nähdään Vaasa Festivalissa perjantaina 6.8.2021.

KAJ on niin Suomessa kuin Ruotsissakin mainetta niittänyt vöyriläinen kolmihenkinen yhtye, joka lähestyy yleisöä huumorilla ja murteella höystetyllä musiikillaan ja sketseillään. Vuonna 2009 perustetun ryhmän muodostavat Kevin Holmström, Axel Åhman ja Jakob Norrgård. Yhtye valittiin vuonna 2015 vuoden pohjalaiseksi alueen medioiden sekä Pohjanmaan Liiton yhteistyössä järjestämässä äänestyksessä.

Yhtyeen tunnetuimmat kappaleet ovat keränneet Youtubessa miljoonia katselukertoja. Tunnetuimpia kappaleita ovat mm. Jåo nåo e ja jåo YOLO ja nåo, Taco Hej sekä “Pa to ta na kako”.

Syksyllä 2021 KAJ tulee tuottamaan Wasa Teateriin uuden Botnia Paradise -musikaalin. Musikaalista odotetaan jättimenestystä. Ennen tätä yhtye nousee kuitenkin yhdessä livebändinsä kanssa Vaasa Festivalin lavalle. Samana päivänä lavalla nähdään mm. Tomas Ledin ja Lauri Tähkä.

Pitkän keikkatauon jälkeen odotamme innolla Vaasa Festivalin keikkaa! Kesä, festarit

ja hyvä show, mitä muuta voisit haluta? (Efter en lång keikkapaus ser vi väldigt mycket fram emot spelningen på Vaasa Festival. Sommar, festival och en bra show, vad mer kan man önska?) iloitsee Axel Åhman KAJ yhtyeestä.

Pin It on Pinterest

Share This